Kirjoitus on julkaistu Porvoon vanhempainyhdistykset ry:n nettisivuilla 30.8.2020
Syksy käynnistyi päiväkotien osalta hieman eri tavalla kuin normaalisti. Vanhemmat eivät enää ylitä päiväkodin kynnystä, lasten tavaroita ei lähtökohtaisesti kuljeteta kodin ja päiväkodin välillä eivätkä lapset leiki muiden kun oman ryhmänsä lasten kanssa. Käsiä pestään entistä useammin ja pienestäkin flunssaoireesta on jäätävä kotiin.
COVID-19 on täällä ja meitä muistutetaan siitä päivittäin. Paluuta ”vanhaan” ei välttämättä koskaan ole, mutta uuteen normaaliin meidän on sopeuduttava. Samalla me tiedämme, että kaikki ihmiset, varsinkin lapset tarvitsevat tunteen normaalista. Tunteen siitä, että elämä jatkuu ja arki toimii jokseenkin samalla tavalla kuin ennen koronapandemiaa.
Syksyn koittaessa moni lapsi asteli varhaiskasvatuksen maailmaan ensimmäistä kertaa ja moni vanhempi palasi töihin perhevapailta. Toisilla taas oli edessä ryhmän vaihto tai siirtyminen varhaiskasvatuksesta kouluun. Erilaista tänä syksynä on se, että tutustuminen uuteen ympäristöön sekä luonnollinen vuorovaikutus päiväkodin ja kodin välillä jäi toteutumatta. Ei vanhempainiltoja ja tutustumisia päiväkotiin samassa mittakaavassa kuin vielä vuosi sitten. Monelle elokuun alku oli suuri hyppy tuntemattomaan samalla oppien ”uuteen normaaliin”.
Meille joille lasten jättäminen päiväkodille ja noutaminen sieltä on jo tuttua, on kuitenkin myös paljon uutta mihin pitää sopeutua ja mitä pitää muistaa. Uusia käytäntöjä, kontaktien minimoimista ja monia muita uusia sääntöjä.
Jokaisen meidän tuoreessa muistissa on viime kevät, jolloin jouduimme hetkessä muuntautumaan sekä ”päiväkotitädeiksi” ihanille uhmaikäisille että opettajiksi iloisille teineille. Tämän päälle piti tietenkin vielä huolehtia kotiaskareista. Monilla meistä myös työt piti tehdä kotona. Uskallan väittää, että olemme valmiita tekemään kaikkemme, jotta kevään tilanne ei toistuisi ja jotta koulut ja päiväkodit voidaan pitää auki. Se on hyväksi lapsillemme, mutta myös meille aikuisille.
Kevään poikkeusoloista johtuen moni perhe kärsi ja tulee kärsimään vielä pitkään. On mahdotonta olla samaan aikaan hyvä vanhempi, hyvä työntekijä ja hyvä opettaja. Varsinkaan, kun ei ole opettajan koulutusta. Kun vielä samalla jaloissa hyppii levoton pieni, joka kipeästi kaipaa huomiota, on yhtälö valmis. Uskon, että kaikilla oli keväällä vahva tahto näyttää, että ”kyllä minä pärjään”. Kun jaksaminen sitten romahti, oli pudotus kova.
Kaikki tapahtui niin nopeasti, että perässä oli vaikea pysyä. Koulut muuttuivat hetkessä digikouluiksi, päiväkodit yrittivät nopeasti rakentaa uusia tapoja olla vuorovaikutuksessa vanhempien kanssa ja osa työnantajista ilmoitti nopeasti etätöihin siirtymisestä. Samalla unohdimme sen, että poikkeusoloissa meidän on myös laskettava rimaa sen osalta, mitä vaadimme itseltämme. Vaikeassa ja kuormittavassa tilanteessa on ok höllätä ja asettaa rima hieman normaalia matalammalle. Jos viesti sekä päättäjiltä että työpaikkojen johtoportailta olisi ollut tämä, paineet olisivat laskeneet valtavasti. Kevät ei ehkä olisi ollut niin rankka monelle. Kesäloma taisi tänä vuonna olla monelle enemmän odotettu kuin aikoihin.
Tiedän, että meidän perhe on onnekas. Mikäli syksystä tulee samanlainen kuin keväästä, meidän perheestä toinen vanhempi on perhevapaalla ja vain toisen tarvitsee tehdä töitä. Tiedän, että me pärjäämme mikäli tulisi uusi ”lockdown”. Kaikki perheet eivät kuitenkaan ole samassa tilanteessa ja siksi onkin erityisen tärkeää, että me kaikki yhdessä teemme kaikkemme, jotta emme joudu siihen tilanteeseen uudelleen. Noudatetaan uusia sääntöjä, pestään kädet, vältetään turhia kontakteja ja pidetään nuhaiset lapset kotona.
Tässä tilanteessa vuorovaikutus päiväkodin tai koulun ja kodin välillä on tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin. Meidän pitää pystyä ylläpitämään vuorovaikutus poikkeusoloista huolimatta. Onneksi puhelimet, videopuhelut ja erilaiset sovellukset on keksitty. Näitä meidän pitää hyödyntää enemmän ja olla valmis uusiin toimintatapoihin. Jos kaikki puhaltavat yhteen hiileen, voimme toivottavasti välttää toisinnon viime keväänä kokemastamme.
Mikäli kuitenkin kaikesta huolimatta tilanne heikkenee ja tulee uusi ”lockdown”, on tärkeää muistaa, että jokaisella on oikeus pyytää ja saada apua. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin ja jokaisella on oikeus höllätä! Ollaan ymmärtäväisiä toisiamme kohtaan, odotetaan kärsivällisesti viranomaisten ohjeita ja noudatetaan niitä.
Vaikka elämme nyt ajassa jossa pitää sopeutua epävarmuuteen, olen vakuuttunut siitä että puhaltamalla yhteen hiileen, välittämällä toisistamme ja reagoimalla mikäli huomaamme ystävissä, lapsissa tai päiväkodin henkilöstössä ja opettajissa merkkejä jaksamisen loppumisesta, tulemme pärjäämään ja yhdessä rakennamme lapsillemme parempaa huomista.
Elin Blomqvist-Valtonen
Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen sekä kahden pienen lapsen äiti.