Suomi on tasa-arvon edelläkävijä maa. Näin moni sanoo, ja monella saralla se onkin totta. Suomi oli maailman ensimmäinen maa, joka antoi naisille äänioikeuden. Suomessa tytöt ovat aina saaneet käydä koulua ja meidän koulutusjärjestelmämme on maailman tasa-arvoisimpia. Silti tosiasia on edelleen se, että olemme kaukana tasa-arvosta – varsinkin työelämässä.

Naisten ja miesten välinen palkkaero on keskimäärin noin 600 euroa kuukaudessa. Pörssiyhtiöiden hallituksissa naisia oli vuonna 2018 vain 29% prosenttia. Maan hallituksessa vain kuusi seitsemästätoista ministeristä on naisia ja Porvoonkin päättäjissä sukupuolten epätasapaino näkyy valtavan hyvin. Kuusi eniten ääniä edellisissä kuntavaaleissa saanutta olivat kaikki naisia. Kuitenkin johtavilla paikoilla on vain kaksi naista – valtuuston puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja.

Onko sattumaa, että matalapalkkaiset alat ovat naisvaltaisia? Ja mistä johtuu se, että työmarkkinaneuvotteluissa pöydän ympärillä istuu yleensä pelkästään miehiä?

SACOn selvityksestä (Ljunglöf, T. sekä Pokarzhevskaya, G. 2009) nousee esille näkemys, jonka mukaan naiset nähdään usein vahvasti ryhmänä, jota arvioidaan kokonaisuutena, kun taas miehet nähdään yksilöinä. Ryhmäksi lokeroitumisen myötä naista ei tarkastella enää objektiivisesti, vaan hänestä muodostetaan ryhmään perustuvia olettamuksia. Tyypillinen ja kärjistetty esimerkki lokeroitumisesta on olettamus, että kaikki kolmekymppiset naiset ovat tai tulevat jäämään perhevapaille ja vielä suhteellinen pitkäksi aikaa. Tämän seurauksena kaikkien naisten palkkakehitys näyttää tutkimuksen mukaan pysähtyvän, kun saman ikäisten miesten palkkataso jatkaa nousuaan. 

Syy ei missään nimessä ole isien tai yleisesti miesten. Syy on yhteiskuntamme rakenteissa ja niiden myötä syntyneissä asenteissa.

Jotta voimme aidosti ylpeillä sillä, että Suomi on tasa-arvon edelläkävijä maa, on meidän pakko toteuttaa perhevapaauudistus ensi hallituskaudella. Perhevapaauudistuksen tulee kannustaa isiä osallistumaan lapsen kasvattamiseen ja hoivavastuun jakamiseen nykyistä enemmän. Samalla sen tulee kannustaa äitejä palamaan töihin.  Järjestelmän on oltava nykyistä joustavampi, jotta perhe pystyy parhaalla mahdollisella tavalla tekemään ratkaisuja, jotka toimivat juuri sille perheelle. Moni isi haluaa käyttää perhevapaita jo nyt, mutta se koetaan vaikeaksi joko taloudellisista syistä tai työpaikan asenteiden takia. Lisäksi meidän tulee aidosti panostaa palkka-avoimuuteen ja siihen, että työpaikoilla kehitetään palkkausjärjestelmiä, jotka turvaavat sukupuoleen katsomatta saman palkan samasta työstä.

Muistetaan siis tämä naisten päivänä: ei ruusuja ja suklaata vaan työelämään tasa-arvoa!