Kiitos palautteesta

mielipide on julkaistu Uusimaassa 11.2

Mielipidekirjoitukseni lumen aurauksesta (julkaistu UM 1.2.2021) herätti paljon keskustelua kuntalaisten keskuudessa, erityisesti Uusimaan tekstaripalstalla. Muutamassa viestissä on esitetty minulle lisäkysymyksiä, joten vastaan niihin tässä kirjoituksessa.

Minulle esitettiin kysymys siitä, että eikö minun mielestäni pitäisi päästä ulos omasta talosta yli viikkoon, jos ei itse pysty tekemään lumitöitä. Tätä en tarkoittanut, enkä sitä koskaan väittänytkään. On kuitenkin tärkeä muistaa, että kaupunki vastaa katujen ja pyöräteiden aurauksesta. Pihojen kolaaminen tai auraus kuuluu talonyhtiöille tai asukkaille itselleen.

Monesti olen myös kuullut väitteen, että kaupungilla olisi voimassa yli-, lisä- ja yötyökielto. Yhdessä viestissä pyydettiin minulta vastausta tähän. Vastaus on, että kaupungilla ei ole ollut voimassa yli-, lisä- tai yötyökieltoa. Jokainen kaupungin oma kuljettaja on tehnyt niin paljon töitä kuin työaikalaki sallii. Moni yksityinen urakoitsija mahdollisesti vielä enemmän. Lumi-infernon iskettyä kaupunki on jopa pyytänyt eläköityneitä työntekijöitä sekä muiden sektoreiden työntekijöitä apuun, jotta pahimpina aikoina pystyttiin ajamaan osittain tuplavuoroa. Eli yksi työntekijä teki aamuvuoron ja toinen tuli sen jälkeen iltavuoroon.

On myös kysytty, että miksi kaupunki ei ottanut pahimman lumi-infernon aikana avuksi uusia yksityisiä urakoitsijoita, jotka mahdollisesti tarjosivat apuaan kaupungille . Vastaus on simppeli. Laki ja sopimukset eivät sellaista mahdollista. Aurausta saa hoitaa vain ne urakoitsijat, jotka ovat olleet mukana tarjouskilpailussa ja joiden kanssa kaupunki on solminut puitesopimuksen.

Haluan vielä todeta, että en ole koskaan väittänyt, että kaupunki olisi hoitanut lumen aurauksen täydellisesti. Kuitenkin joka ikinen auraaja, oli hän sitten kaupungin oma työntekijä tai yksityinen urakoitsija, on tehnyt parhaansa ja vielä vähän enemmän. Kiitos heille siitä. En kuitenkaan ole esittänyt tai esittämässä kenellekään palkankorotusta, vaikka näinkin on yhdessä viestissä väitetty.

Kuten alkuperäisessä kirjoituksessani totesin, uskon että meidän täytyy tulevaisuudessa pohtia, miten Porvoon kaupunki hoitaa lumen aurauksen. Nykyinen puitesopimus ja sen sisältämä niin sanottu takuulaskutus ei ole riittävä korvaus yrittäjälle, kun huomioidaan kaluston hankintakustannukset ja pitäminen valmiudessa. Toisin sanoen nykyinen malli ei houkuttele urakoitsijoita osallistumaan tarjouskilpailuun. Jotain täytyy siis tulevaisuudessa tehdä toisin.

Lopuksi suosittelen vielä kuuntelemaan minun, Outi Lankian ja Mikko Valtosen Porvoossa puhutaan podcastin jakson, jossa meillä on vieraana Porvoon kaupungin kuntatekniikkapäällikkö Kari Hällström. Jaksossa avataan selkeästi sitä, miten kaupunki hoitaa lumen aurausta, mikä on talonyhtiöiden vastuulla ja mikä kaupungin sekä käydään läpi miten tarjouskilpailu on järjestetty. Jakson löytää SoundCloud-palvelusta (https://soundcloud.com/porvoossapuhutaan/pp-kausi1-jakso6).

Elin Blomqvist-Valtonen
Valtuutettu (RKP), kaupunginhallituksen jäsen

Comments are closed.