Kun meidän perheessä on kohta edessä lomakkeiden täyttö, vanhempainpäivärahan hakeminen ja työnantajalle ilmoittaminen vanhempainvapaiden käytöstä saa se minut jälleen pohtimaan minulle niin tärkeätä aihetta, nimittäin perhevapaiden tasa-arvoinen käyttö ja hoivavastuun tasaisempi jako.

Itse elän parisuhteessa jossa lähtökohtaisesti hoivavastuu ja vanhemmuus jakautuu tasaisesti. Joskus niin että toinen kantaa enemmän vastuuta, joskus taakka on toiselle suurempi. Kuitenkin molemmille on itsestään selvää että vanhemmuus on molempien oikeus ja toki myös vastuu.

Uskallan väittää että perhevapaakeskustelua käydään usein vain vanhempien näkökulmasta.  Puhutaan siitä että isillä tulisi olla yhtäläinen oikeus pitää perhevapaita kuin äidillä. Tai siitä, että isät eivät käytä perhevapaita, syystä tai toisesta. Helposti keskustelu muuttuu syyttelyksi niitä isiä kohtaan, jotka eivät oikeuttaan käytä tai niitä perheitä kohtaan, joissa perhevapaita ei edes haluta jakaa.

Miksi keskustelu ei lähde siitä, että itse asiassa perhevapaa on lapsen oikeus? Lapsella on oikeus kasvaa ensimmäiset kuukaudet turvallisessa ympäristössä, jommankumman vanhemman tai muun huoltajan hoivassa. Lisäksi lapsella on oikeus muodostaa omiin vanhempiinsa yhtä vahva side ja oppia tuntemaan molemmat vanhemmat sekä luottamaan heihin yhtä lailla.

Mitä jos kääntäisimme ajattelutapaamme näin? Pystyisimmekö sillä nostamaan isien käyttämien vanhempainvapaapäivien määrää? Vaikka tasa-arvoisen vanhemmuuden tärkeydestä puhutaan koko ajan enemmän, edelleen ajatellaan laajasti, että äiti on paras henkilö hoitamaan pientä lasta. Pitäisikö kuitenkin ajatella, että pienestä lapsesta huolehtii parhaiten turvallinen aikuinen sukupuolesta riippumatta? 

Pohjoismaiden ministerineuvosto julkaisi loppu syksystä raportin, jossa todetaan että suomalaisisät käyttävät merkittävästi vähemmän isyysvapaita kuin muut pohjoismaiset isät. Raportissa todetaan myös, että Suomessa on Pohjoismaista eniten sellaisia isiä, jotka eivät käytä lainkaan perhevapaita. Kelan tilastojen mukaan vain 10 % vanhempainpäivärahoista maksetaan isille, ja samat tilastot osoittavat, että 25 % isistä ei pidä lainkaan isyysvapaata.

Jotta isien osuus perhevapaista kasvaa, Suomi tarvitsee perhevapaauudistuksen – se on selvä asia. Rakenteiden ja järjestelmien muuttaminen ei kuitenkaan yksin riitä. Tarvitsemme myös asennemuutoksen yhteiskuntaan. Lisäksi meidän tulisi tehdä työelämässä toimia, jotka edistävät hoivavastuun jakamista. Syyllistämisen sijaan tarvitaan kannustusta ja rohkaisua. Tarvitaan aitoja toimia ja keinoja, jotka kannustavat isiä käyttämään heille sallitun oikeuden osallistua lapsensa vauva-arkeen.

Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, miksi lähes kaikissa työehtosopimuksissa isyysvapaista maksetaan palkkaa vain kuudelta päivältä, kun äitiysvapaasta palkanmaksuvelvollisuus on lähes poikkeuksetta kolme kuukautta. Tai miksi isille ei työ- ja virkaehtosopimuksissa anneta oikeutta osallistua kumppanin lakisääteisiin lääkärintutkimuksiin työajalla, mikäli käyntiä ei pystytä järjestämään työajan ulkopuolelle? Tai miksi isiä ei ohjata, tai edes kannusteta tehokkaammin raskaudenaikaiseen neuvolaan? Tutkimukset kuitenkin osoittavat että mitä aikaisemmin toinen vanhempi luo siteen syntyvään lapseen, sitä vahvemmaksi se todennäköiseksi muuttuu ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä myös vanhemmuus jaetaan.

Väitän, että jo nämä pienet muutokset herättäisivät ajattelemaan, että isällä on yhtä suuri merkitys lapsen elämässä alusta alkaen kuin äidilläkin. Tämä ei palvele ainoastaan lapsia ja isiä, vaan myös äitejä.

Vanhempainvapaiden käyttö on myös isien oikeus. Oikeus osallistuviin vanhempiin taas on lapsen oikeus!