Kirjoitus on julkaistu Uusimaassa 10.9.2021 kolumnina

Koronapandemia on rokottanut koko yhteiskuntaa ja meidän kaikkien fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin korottaminen on nyt yhteiskunnan ykkösprioriteetti, ja hyvä niin. Tosiasia on kuitenkin se, että myös ikääntyneempi sukupolvi on kärsinyt aivan valtavasti pandemiasta. Ikäihmisten yksinäisyydestä puhutaan aika paljon, mutta paljon vähemmän puhutaan siitä, mitä kaikkea muuta se, että on käytännössä viettänyt vuoden neljän seinän sisällä, voi pahimmillaan tuoda mukanaan. Seniorijumppien ja uimahallin arvostus kasvoi monelle vasta sitten, kun niihin ei ollutkaan pääsyä.  

Iäkkäämmän ihmisen peruskunto rapistuu nopeasti, mikäli ei hyvinvoinnistaan pysty pitämään huolta. Monelle juuri uimahallin vesijumpat sekä uiminen on yksi ainoista liikuntamuodoista, joka voidaan toteuttaa ilman kipuja. Uimahallin ollessa suljettuna koronapandemiasta johtuen nämä kaikki ihmiset ovat olleet käytännössä vailla liikuntamuotoa. Se näkyy nyt yleiskunnon heikkenemisessä, joka vastaavasti taas on lisännyt sairaanhoidon tarvetta entisestään.  

Ryhmäliikunnalla ja liikunnalla yli päänsä, on paitsi fyysistä hyvinvointia ylläpitävä ja edistävä merkitys, myös henkisen hyvinvoinnin kannalta suuri merkitys. Sosiaaliset kohtaamiset ja yhdessä tekeminen vähentää yksinäisyyttä ja voi olla monelle iäkkäämmälle jopa päivän kohokohta. Altaassa tavataan tuttuja ja vaihdetaan kuulumisia liikunnan ohella.  

Nyt kun rajoitukset askel kerrallaan puretaan, onkin syytä panostaa siihen, että myös aikuisen väestön kunto saadaan nousemaan. Meidän onkin syytä laittaa resursseja paitsi terveydenhuoltoon myös hyvinvointia edistäviin toimiin myös aikuisille ja iäkkäille. Tämä vähentää terveydenhuollon kuormitusta ja sitä myötä tuo myös säästöä pitkällä tähtäimellä.  

Terveydenhuollon ammattilaiset ansaitsevat vähintään sen, että me päättäjät pyrimme omilla toimillamme vähentämään sairauksia hyvinvointia edistävillä toimilla.