Kirjoitus on julkaistu Uusimaan kolumnina 10.8.2022
Monen pienen lapsen elämässä juuri tänään on todella suuri päivä. Liikenne kaduilla vilkastuu ja etenkin kävely- ja pyörätiet täyttyvät pienistä ihmisistä, jotka suuntaavat tänään kouluun. Joku kävelee uutta koulumatkaa ihka ensimmäistä kertaa, toinen kävelee reittiä ensimmäistä kertaa yksin ilman saattajaa, ja toiset taas ovat kulkeneet saman reitin jo satoja kertoja.
Monen kodissa on kenties jo viikkojen ajan muistutettu siitä, millä puolella katua pitää kulkea ja siitä, että tietä ylitetään aina suojatietä käyttäen. Moni lapsi osaa jo unessakin toistaa vanhemman sanat siitä, että pitää katsoa tarkkaan ennen tien ylitystä eikä saa juosta. Jotkut lapset osaavat käyttäytyä erinomaisesti liikenteessä, kun taas toiset eivät ehkä ole vielä sisäistäneet kaikkia tärkeitä oppeja.
Vaikka lapsi kuinka hyvin osaisikin noudattaa sääntöjä, voi kuitenkin käydä niin, että jännitys tai innostus ottaa vallan ja kaikki harjoitellut liikennetiedot ja -taidot unohtuvat.
Myös moni aikuinen jännittää tätä päivää. Joku pohtii sitä, muistaako oma lapsi lähteä oikeaan aikaan bussipysäkille ja toinen pohtii sitä, tuleeko taksi nyt varmasti poimimaan lapsen kyytiin ja jättää oikeaan paikkaan seuraavaa kyytiä varten. Osa vanhemmista lähtee itkuisena pois koulun pihalta jätettyään kuopuksensa vilkuttaen innostuneena ensimmäisestä koulupäivästä.
Juuri tänään on hyvä aamupalaa syötäessä kerrata lasten kanssa vielä kerran liikennesääntöjä ja sitä, miten koulumatka taittuu turvallisesti. On myös hyvä muistuttaa muita aikuisia siitä, että lasten koulutyö alkaa tänään ja liikenteessä pitää olla erityisen varovainen. Illallispöydässä on hyvä käydä läpi, että miten ensimmäinen koulupäivä meni ja kerrata tärkeät ohjeet ja neuvot turvalliseen koulumatkaan.
Tänään ja tulevina viikkoina toivonkin meiltä kaikilta aikuisilta vähän tavallista enemmän malttia ja huomaavaisuutta liikenteessä. Itse ajattelin ainakin yrittää lähteä viisi minuuttia normaalia aikaisemmin kotoa, ihan vain, jotta ei olisi niin kiire. Lupaan hidastaa vähän tavallista enemmän ennen suojatietä ja lupaan ajaa tavallista varovaisemmin koulujen ohi.
Toivotan kaikille aikuisille malttia liikenteeseen ja lapsille toivotan turvallista koulumatkaa, kulki sen sitten jalan, pyöräillen, bussilla tai taksilla. Yhdessä tämäkin koulujen aloitus hoidetaan turvallisesti.